Postipojalla oli ihanaa tuotavaa tänään! Ja ei, tällä kertaa ei ollut kyse askarteluostoksista :) Ensin hehkutan ihanaa lahjaa, sitten kerron mistä antajan tunnen. Eli upea vauvanpeitto paljastui kuoresta!    Itsetehdyt lahjat ovat muutenkin harvinaista herkkua kun tutuissa ei montaa käsityöihmistä ole, mutta varsinkin kaikki kudottu ja virkattu ja ommeltu on tietenkin lähellä sydäntä koska itse en taitoja niihin omaa. Enemmän nuo kovan puolen käsityöt minun juttuja :)

 Ja nyt sain ihanan peiton, täydellinen lahja pikku pojalle! Mutta vaikka peitto on upea ja lämmin, niin sydäntä lämmitti kyllä kovasti myös antaja. Kas kun me emme oikeastaan tunne toisiamme ollenkaan! Tuntuu ihan uskomattomalta ajatella että joku uhraa aikaansa ja taitojaan näin, nyt pojalla on itsetehty peitto, sellaista kun äiti ei olisi osannut tehdä :)

 Mutta siis ensin kuva peitosta:

1422175.jpg

Eikö ole ihana?! Tuossa lapussa pesuohjeet :) Pehmeä ja paksu, varmasti lämmin! Ja mistäkö me sitten antajan kanssa tunnemme? No kas kun aloitin massaharrastukseni joskus yli vuosi sitten, ja tulin laittaneeksi kuvia niistä Ihan Itsen sivuille. Tunsin oloni vähän hassuksi kun keijuja tein, varsinkin kun en ole kovin keijuihminen aiemmin ollut. Minulle oli hirmuisen tärkeää saada niistä positiivista palautetta ja runsaasti sitä sainkin. Hahmo toisensa jälkeen syntyi ja jokunen niistä halusi uuteen kotiin juuri niiden ihmisten luo joilta alkuun sain kannustusta.

 Ja yksi niistä henkilöistä oli Päivi, jonka nikki oli Siili. Ja hänelle syntyi annettavaksi pieni siiliherra Melko Piikkinen. En todellakaan odottanut koskaan saavani mitään, Melko oli nimenomaan kiitos saamastani tuesta. Ja nyt sain vastalahjaksi vielä tämän ihanan peiton! (Kuulin Tarun olleen avuksi osoitteen annossa, kiitos siitä :) ) Taas kerran tuli todistetuksi että tietokoneruudun toisella puolella istuu aivan ihania ihmisiä, ja kuinka aika ajoin tässä niin kyynisessä maailmassa saa muistutuksen siitä miten toisen ilahduttaminen antaa itsellekkin paljon. Tällä kertaa ihan konkreettisestikkin ;)

Tässä vielä kuva Siiliherra Melko Piikkisestä:1425814.jpg

Haluaisin vielä kannustaa kaikkia jakamaan iloa ympärilleen, lähettämällä vaikka kortin, tai ihan mitä tahansa jollekkin jota ette varsinaisesti tunne, tai tekemään muuten jotain mukavaa jollekkin toiselle. Pyyteettömästi annettu lahja antaa iloa saajalleen mutta oikeasti vielä enemmän antajalleen, tuntuu uskomattoman hyvältä kun voi ilahduttaa toista jollain pienelläkin asialla. Kun ensimmäisen kerran lähetin sähköpostia ja tarjosin keijua vieraalle ihmiselle, tunsin oloni höperöksi, mutta kun huomasi kuinka paljon siitä ilahduttiin, tuli itsellekkin hyvä mieli. Haastan siis Sinutkin laittamaan hyvän kiertämään!!!

Ja Päiville, Kiitos, poika nukkuu peiton lämmössä ja äiti on kovin liikuttunut ja kiitollinen!